*

Ozan Yanar Inhimillistä talouspolitiikkaa

Millainen kansanedustaja olisi Ozan Yanar?

Viimeinen kampanjapäivä on takana. Nyt on sellainen olo, että olen antanut kaikkeni. Tavannut tuhansia ihmisiä, kirjoittanut blogeja, antanut haastatteluja ja kiertänyt paneeleja. Huomenna vaalien tulos on teidän kaikkien äänestäjien käsissä.

Vaalikampanjointi on ollut hurjan palkitsevaa. Monet mediat ovat nostaneet minut mahdolliseksi läpimenijäksi. Olen toki innoissani tästä. Arviot eivät kuitenkaan ratkaise näitä vaaleja, vaan huominen. Siksi on tärkeää äänestää huomenna. Lupaan tehdä hartiavoimin töitä paremman Suomen eteen, jos minut valitaan eduskuntaan.

Kun lähdin politiikkaan, muutamat tuttavani ihmettelivät päätöstäni. Miksi tuhlata siihen aikaa, kun yksittäinen ihminen ei voi saada mitään muutosta aikaiseksi. Politiikka on kestävyyslaji, jossa ei aina voi odottaa nopeatahtisia muutoksia. Olen kuitenkin nähnyt monia tilanteita, joissa sinnikäs työ ja joskus jopa yksittäinen puheenvuoro on kääntänyt poliittiset asetelmat ylösalaisin. Myös yksittäiset ihmiset voivat vaikuttaa.  

Talous tulee olemaan tärkeimpiä kysymyksiä suomalaisessa politiikassa seuraavalla hallituskaudella. Siksi uskon, että asiantuntemuksestani olisi aidosti hyötyä paremman Suomen rakentamisessa. Eduskunta tarvitsee taloustieteilijän, joka ymmärtää talouden lainalaisuudet ja tekee kaikkensa hyvinvointivaltion suojelemiseksi ja parantamiseksi. Joka ei jää leikkauksia korostavien politiikkojen jalkoihin, vaan osaa vastata laadukkailla taloustieteeseen perustuvilla argumenteilla.

Suomi on aidosti vakavassa tilanteessa. Meidän on saatava taloutemme kasvuun, jotta meille kaikille riittäisi hyvinvointia myös tulevaisuudessa. Me tarvitsemme inhimillistä ja järkevää talouspolitiikkaa. Heikoimpien etuuksia ja palveluita ei saa leikata viittaamalla populistisesti ”vastuullisuuteen”. Se on lyhytnäköistä politiikkaa, joka käy kalliiksi tulevaisuudessa.

Minun ihanneyhteiskunnassani taloutta ei aseteta ympäristön edelle. Ympäristönsuojeluun ja ilmastonmuutoksen torjuntaan keskittymällä panostamme maapallon pelastamiseen, ja erikoistumalla tähän, luomme työpaikkoja. Meillä on vain yksi maapallo, eikä meillä ole varaa tuhota sitä.

Minun unelmieni Suomi on tasa-arvoinen ja kansainvälinen. Rasismi ja kaikennäköinen syrjintä on eilispäivää. Minun Suomessani maahanmuuttajat ovat maan muuttajia. Unelmieni Suomessa kaikki olemme tasa-arvoisia ja olemme moninainen yhteiskunta. Etninen tausta, uskonto, sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen tai mihinkään vähemmistöön kuuluminen ei saa olla este toimimiselle ja hyvinvoinnille suomalaisessa yhteiskunnassa.

Monet asiat, kuten perustulo, hiilivapaa Suomi ja yhdenvertaisuus, saattavat tuntua nyt utopioilta, mutta niistäkin voidaan tehdä itsestäänselvyyksiä. Nyt on muutoksen aika. Äänestä eduskuntaan taloustieteilijä, joka puolustaa heikoimpia ja ympäristöä sekä tasa-arvotaistelija, joka pitää ääntä yhdenvertaisuudesta!

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Meillä on vaan yksi Suomi ja meidän teoillamme ei ole mitään vaikutusta ilmastonmuutokseen, uskot tuskin itsekkään.

Toimituksen poiminnat